tiistai 1. tammikuuta 2013

Hyvää Uutta Vuotta 2013

Kaikille tutuille, tuttaville jne. tasapuolisesti.
Päivitys nyt loman aikaan on hieman jääny hirmuisten kiireitten takia. Pentuvieraita on käyny hirrrveen paljon, mikä on ollu kyllä pennuille älyttömän hyväksi.
Kakarat on päässeet näkemään niin lapsia kuin eri ikäisiä aikuisia päivittäin, toisina päivinä enemmän ja toisina vähän vähemmän. Ja aina ne on ottaneet ihmiset yhtä reippaasti vastaan.
Ja eihän ne vierailut tähän lopu, huomenna taas jatkuu, tänään ei käy kuin Petra Iitaa lenkittämässä.
Iita on kyllä ollu riemusta repeämäisillään kun on päässy oman perheen koirakavereitten kanssa juoksemaan ja kyllähän se hyvää lepoterapiaa pennuista on päästä väliin kunnolla revittelemään.
Iitalle on ruoka määriä pikku hiljaa alettu vähentää, jotta maidon eritys pikkuhiljaa vähenis, kun noin viikon päästä pääsee muuttamaan takaisin omaan kotiin. Pennuille sitä vastoin on lisätty evästä, syövät nyt kolme kertaa päivässä hyvällä ruoka halulla koko sakki.
Tasaiseen tahtiin koko porukka kasvaa, harmi vaan kun ei oo sitä kunnollista punnitsis mitä ne painaa tällä hetkellä.
Pennut saivat myös viikko sitten ensimmäiset matokuurit ja ensi viikolla olis tarkoitus sitte uusia, ennen kuin lähtevät uusiin koteihin. Viime lauantaina Iitan pennut saivat myös sirut niskaansa ja nimetki on päätetty ja rekkarit laitoin eilen kennelliittoon vetämään. Eivätköhän ehdi luovutukseen tulla ja toivon mukaan myös silmäpeilaukseen olis valmiina paperit mukaan.
Pentujen silmäpeilaus on varattuna eläinlääkäriasema Otukseen 16.1.2013, sitä ennen tehdään vielä pentutarkastus ja pienoiset pentutestit elämän evääksi uusiin koteihin.
Pikkuhiljaa alkaa myös olla selvillä ketkä mahdollisesti mihinkin menevät, kolmen pennun kohdalla vaan vielä mietin tarkkaan, kuka sopii minnekkiin. Ihan lähipäiville pitäisi selvitä myös viimeisen vapaana olevan pennun kohtalo, kovassa harkinnassa on tutussa kodissa.
Pennut on myös käyneet muutaman kerran ulkona jo haistelemassa suurta maailmaa ja tällä viikolla olis tarkoitus viedä kakaroita myös talliin muihin eläimiin tutustumaan. Tallissa käyttäminen on myös yhdenlainen pentutesti, kun se on isoillekki koirille, jotka eka kertaa tulee käymään, niin melkoinen testin paikka. Parin viikon aikana olisi tarkoitus lisäksi harjoitella hieman autoilua, kun osa pennuista kuitenki pitkän matkan päähän muuttaa.
Että tämmöistä tänne meille kuuluu, lisää tarinointia taas sopivaan väliin kunhan asiaa kertyy ja aikaa riittää.
Tässä pari linkkiä pennuista kun ikää 5 viikkoa. Kiitos Timo Rautiolle ja Virpi Niemiselle loistavista kuvista.

http://koiratarha.kuvat.fi/kuvat/ICE-pennut+5+viikkoa/

https://picasaweb.google.com/102389769092441603620/IitanJaTinninPennut

1 kommentti:

  1. Ihana teksti ja ihania noi kaikki kuvat :) Niin ne kasvaa!!

    - Johanna

    VastaaPoista